En keksinyt millään mitään järkevää otsikkoa, joten mennään sitten ilman! Väsäsin tänään uuden vähän kirkkaamman ulkoasun, melko tylsän kuitenkin. Sumopaintilla ei mitään kovin hienoja taideteoksia tehdä :D Mielipidettä ulkoasusta saa laittaa! Kerron ihan tavallisen tylsästi perjantain, lauantain ja sunnuntain ratsastuksista. Kuvia mulla ei nyt tähän hätään ole, Sonja kyllä kuvasi Nikin tuntia vähän.
Perjantaina oli Kaisan kouluvalkku. Aloitettiin taas väistöillä aluksi käynnissä. Sen jälkeen siirryttiin jossain vaiheessa väistöä raviin ja sen onnistuttua tultiin väistön aikana ravista käyntiin. Lopuksi tultiin vielä ravista käyntiin ja käynnistä raviin. Niki meni yllättävän hyvin koska väistöt ovat olleet sille yhdessä vaiheessa tosi vaikeita. Tietty se suoristui vähän aina varsinkin käynnistä raviin siirtymisessä, mutta yritti kuitenkin parhaansa! Väistöt tultiin tietysti molemmista suunnista. Laukassa tultiin kolmikaarista kiemurauraa, eli yksi kaarre tuli vastalaukassa. Pitkillä sivuilla mentiin kevyessä istunnassa eteen. Niki meni kolmikaariset ihan hyvin, välillä tietty vastalaukka ei sujunut ihan niin tasapainoisesti, mutta pääsääntöisesti sujui oikein mukavasti. Tämäkin tultiin luonnollisesti molemmista suunnista. Loppuun vielä loppuravit. Tunnin jälkeen laitettiin Niki koppiin ja Vepa tilalle.
Vepan kanssa menin isoon maneesiin. Siellä oli vielä yksi heppa hyppäämässä joten Vepa oli taas alkuun vähän herkkiksenä, mutta kun se alkoi keskittymään niin wau! Oli mulla ihana heppa ratsastaa! :) Se oli aivan sairaan mukava mennä, tein ravissa vain isoja ympyröitä, vähän väistöjä sekä paljon suunnanvaihtoja. Laukassakin isoja ympyröitä ja vaihtoja. Lopuksi laukkasin ihan kevyessä istunnassa isompaa laukkaa koko uralla ja tein laukanvaihtoja, Vepa pysyi tosin hyvin rentona eivätkä vaihdot olleet sellaisia ihme hyppyjä! :D Loppuun loppuravit super rennolla ja kivalla hepalla, siihen oli hyvä lopettaa. Sitten vaan Vepa koppiin ja kotiin päin!
Lauantaina aamu alkoi yhdeksältä Niihamassa Lancen ratsastuksella. Harjoittelin siirtymisiä ja menin kolmikaarista. Lance oli ihan kiltti poika eikä yrittänyt mitään tyhmää!
Illalla käytiin vielä menemässä Vepa. Se oli kotona niin kuin aina vähän jännittyneenpi eikä keskittynyt niin helposti. Se oli kuitenkin ihan hyvä ratsastaa. Tein taas ympyröitä ja suunnanvaihtoja joka askellajissa.
Tänään (sunnuntai) menin Nikillä. En mennyt kovin kauaa, koska Niki tuntui sen verran mukavalle ja kevyelle :)
Ensi viikolla ei ole mitään ihmeämpää, mennään torstaina näillä näkymin Valkeakoskelle ja perjantaina sitten Niihamaa hyppäämään. Eri hevosilla tietty :D Sunnuntaina todennäköisesti kisoihin Pohtikselle :)
No comments:
Post a Comment